Varpio Puutarha

vieritä alas

Puhtaita kotimaisia vihanneksia, läheltä.

Korkealaatuista lähiruokaa

Varpio Puutarha viljelee ja myy laadukkaita kotimaisia vihanneksia. Puutarhamme Orimattilassa ja Virkkalassa tarjoavat Uudenmaan ja Lahden seudun asukkaille mahdollisuuden nauttia lähellä kasvatettuja, maukkaita ja tuoreita kasviksia ympäri vuoden. Orimattilan puutarhalla on myös suoramyynti torstaisin ja perjantaisin.

Puhtaasti. Mukana myös maku

Kaikki Varpio Puutarhan antimet on kasvatettu huolellisesti puhtauteen panostaen. Suosittujen vihannesten maku syntyy harkittujen lajikevalintojen lisäksi hyvistä ja puhtaista viljelykäytännöistä. Lajittelemme tuotteet tarkasti käsityönä. Asiakas voi aina luottaa saavansa tavallista parempia, lähellä tuotettuja kotimaisia kasviksia.

Toisen polven perheyritys

Varpio Puutarhan perustivat Pirkko ja Antti Varpio Virkkalaan vuonna 1970. Toiminta alkoi viljelemällä kesäkukkia ja joulutähtiä sekä tomaattia ja kurkkua. Varpio Puutarha laajeni vuonna 1987, kun Orimattilaan rakennettiin uudet kasvihuoneet. Sittemmin vastuu yrityksestä on siirtynyt nuoremmalle sukupolvelle ja molemmat puutarhat jatkavat edelleen toimintaansa.

Tuotteet

Varpion tuoteperheeseen kuuluu viitisentoista herkullista ja ravitsevaa kasvihuoneessa puhtaasti kasvatettua tuotetta. Kaikki värikkäät herkkumme kerätään ja pakataan käsityönä. Omat kuskimme toimittavat tuotteet kauppoihin parhaimmillaan parin tunnin sisällä sadonkorjuusta.

Lajikevalinnoissa panostamme aina määrän sijasta makuun. Pyrimme jatkuvasti löytämään parempia lajikkeita ja myös kokonaan uusia tuotteita viljeltäväksi. Orimattilan puutarhan myymälästä voit löytää tuotteita, joita ei vielä kaupoista saa!

Reseptit

Varpio Puutarhan antimista löydät parhaita ainesosia moniin arkisiin herkkuihin. Kauniit ja riittoisat yrttimme toimivat mainiosti myös juhlapöydän koristeena. Vihannekset ovat terveellisen ruokavalion perusta, mutta tälle sivulle kokoamme parhaimman makuiset tavat hyödyntää tuotteitamme. Vinkkejä hyvistä resepteistä voi lähettää Facebook-sivuillemme tai sähköpostilla osoitteeseen tuukka@varpio.fi.